|
Kunnanjohtaja Olli Nuuttila on aiemmin toiminut yrityselämässä eri tehtävissä niin Suomessa kuin kansainvälisillä areenoilla. Uran alkuvaiheessa pääpaino oli tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvissä ratkaisuissa. Myöhemmin hän oli johtotehtävissä erityisesti palvelujen kehittämiseen ja toimittamiseen keskittyvissä yrityksissä. Viime vuosina hänen kiinnostuksensa kohdistui erityisesti hyvinvointipalvelujen kehittämiseen. Hän on myös ollut aktiivinen hallitustoimija niin nuorissa start-up-yrityksissä kuin jo vakiintuneimmissa yhtiöissä. Koulutukseltaan hän on tuotantotalouden diplomi-insinööri.
Ennen kunnanjohtajan virkaa Nuuttila toimi Pyhtäällä kunnanvaltuutettuna ja kunnanhallituksen puheenjohtajana.
Viikkopäiväkirjan idea on vähän rennommalla kynällä tarkastella niin Pyhtään asioita kuin maailman menoa muutenkin. Päiväkirja ei ole kunnan virallinen tiedotuskanava, mutta sen tavoitteena on luoda avoimuutta kunnan asioihin. Tarkoituksena on myös synnyttää keskustelua lukijoiden ja kirjoittajan kesken.
Huom. Palautteen voi kirjoittajalle antaa myös niin, että se ei tule nettisivuille näkyviin. Laita silloin viestiisi maininta ”Ei julkisuuteen”.
|